WILLIAM JULKAISEE ODOTETUN DEBYYTTIALBUMINSA –  PENELOPE VIETTÄNYT JO 90 PÄIVÄÄ SUOMEN STRIIMATUIMPANA BIISINÄ

Vuoden striimatuimmasta kotimaisesta kappaleesta vastaava, ennätyksiä rikkonut ja kaikkien aikojen pisimpään Suomen Spotify-listan kärkipaikkaa pitänyt artistitulokas william julkaisee huomenna 4. syyskuuta debyyttialbuminsa Shakespeare. Albumilta löytyy jättihitti Penelopen lisäksi yhdeksän uutta kappaletta

”Albumi on läpileikkaus mun kuluneesta vuodesta. Tavoitteena oli säilyttää rentous musiikin tekemisessä, vaikka nyt huomiota tulee enemmän. Sillä tavalla saan parhaiten välitettyä oikean fiiliksen mun biiseihin.”

”Osa biiseistä syntyikin helposti hauskaa pitämällä, osa vaati enemmän vääntöä ja ne on usein niitä synkempiä biisejä. Sain debyytille mukaani fiittaamaan artisteja, joiden musiikkia fiilistelen itsekin paljon”, william kertoo.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Eka levy ulkon 4.9 ‼️ swipe left for tracklist

Henkilön william (@wilenchyy) jakama julkaisu

Shakespeare -albumilla kuullaan fiittaavat nousevat uuden aallon artistit ShrtySexmane ja Turisti, sekä suomi trapin tunnetuimpiin nimiin lukeutuva, juuri oman debyyttialbuminsa julkaissut Cledos.

Albumin fokuskappaleille julkaistaan myös musiikkivideot. Perjantaina 4.9. ilmestyvä Kopiokissa -lyriikkavideo on kooste williamin kuluneesta keikkakesästä. Ensi keskiviikkona 9.9. julkaistaan Wanted feat Shrty -musiikkivideo.

Vasta muutaman vuoden uraansa tehnyt trap-artisti julkaisi esikois-EP:nsä sorrynotsorry loppukesästä 2019. EP:ltä julkaistu single demonit on ylittänyt kultarajan. William on uransa alusta asti vakuuttanut omaleimaisella ja tunnistettavalla soundillaan. Esikoisalbumi vakiinnuttaa williamin asemaa yhtenä uuden aallon seuratuimmista artisteista.

 

william Spotifyssa:

 

“demonit” -musavideo: