Riihimäeltä muutama vuosi sitten Helsinkiin muuttanut Ajatus (oikealta nimeltään Aki Kulmala) on 23 -vuotias urbaanin musiikintekijä, jonka biiseissä melodinen pop kohtaa erilaisia urbaanin musiikin vivahteita. Mieheltä ilmestyi eilen 6.9 uusi Sun Makuun -single, joka on pehmeä ja romanttinen, karibiavivahteinen keinuttaja tanssilattioille. Toimitus päätti ottaa selvää tuoreahkon artistin ajatuksista ja siitä mitä tuleman pitää.

Jouluna myynnin tradenomiksi valmistuva artisti on tehnyt kyseisen alan töitä pitkään, mutta kertoo olevansa risteyskohdassa. Mieli kaipaisi jonkinlaista uutta kiinnostuksen kohdetta pysyäkseen virkeänä ja koska musiikinteko ei vielä ole siinä pisteessä että se elättäisi, pitää muutos tehdä ns. siviilipuolella.

“Nyt täytyy pistää mietintämyssy päähän, että mitä se vois olla.”

Ajatus ei ole koskaan kokenut kaipuuta instrumentteja kohtaan, mutta sen sijaan laulaminen ja myöhemmin räppääminen on vetänyt puoleensa. Ensikosketus kotimaiseen puhemusiikkiin tuli vanhempien ostaessa vuosituhannen vaihteessa pojalleen Pikku G:n levyn.

“Se herätti heti kiinnostuksen, että mitä tällanen rytmiin puhuminen oikein on. Täähän kuulostaa siistiltä ja saa kropankin liikkeelle.”

Ulkomaisista artisteista kuunteluun tulivat tavalliseen tapaan Eminem ja 50cent ja Ajatus sanookin oman innostuksensa lähteneen täysin valtavirtamusiikista. Musiikin tuottamiseenkaan mies ei ole tuntenut palavaa halua, joten oli parempi tehdä tietoinen päätös jättää se sellaisten ihmisten käsiin, joita intohimo ajaa ja keskittyä vokaalipuoleen.

Ajatuksella on Spotifyssa ennestään muutama biisi, mutta artisti itse kokee niiden edustavan vasta kokeilua; mihin pystytään ja minkälaista musiikkia loppujen lopuksi tehdä haluaa. Tuleva EP, josta myös Sun Makuun on irroitettu, pitää jo sisällään tarkemman vision ja sen musiikillinen linjaus on yhtenäisempi.

 

KUUNTELE AIKAISEMMIN JULKAISTU “FRIENDZONE”:

Tuottajat ja biitintekijät ovat tähän asti löytyneet kaveriverkoston kautta, eikä tarvetta biittiostoksille ole näin ollen ollut. Ajatus etsi alun alkaenkin tekijöitä, joilta luonnistuu selvästi popimman tavaran tuottaminen ja kyseiset tekijät ovat biitinteon lisäksi hoitaneet myös äänityksen ,miksauksen ja masteroinnin. Tuoreen singlen kohdalla prosessi muuttui siinä mielessä, että biisin masterointi ulkoistettiin Tommi Langenille, joka on kiistattomasti yksi Suomen kovimmista kultakorvista. Tuottajiin, joiden kanssa artisti on tehnyt yhteistyötä, lukeutuu esimerkiksi Joa Sundberg, joka on tuottanut mm. Rankkalinnaa ja myös Lännen Prinssin soolomateriaalia.

Tulevan EP:n punainen lanka ovat parisuhteet ja niitä käsitellään erilaisista tulokulmista. Siinä missä Sun Makuun kertoo parisuhteiden hunajapuolesta hyvinkin romanttisella asenteella, tulee EP:ltä löytymään myös vastakkaisia fiiliksiä ja osassa biisejä parisuhteiden negatiivisia puolia käsitellään melko suoraan ja rajustikin. Kokonaisuus siis käsittelee yhdessäolon lukuisia eri aspekteja.

Kysyttäessä tulevaisuudesta musiikinteon suhteen Ajatus kertoo suurten yleisöjen kiinnostavan ehdottomasti. Musiikin on silti oltava omannäköistä, sillä sen teon on annettava tekijälle itselleen myös paljon.

“Mikä vois olla sen hienompaa, kun että oot tehnyt rehellisen biisin ja muutkin saa siitä fiiliksiä…kuitenkin kaikki täs ihmisiä ollaan.”

EP:n työstö on jo hyvällä mallilla, mutta tarkempaa julkaisuaikataulua artisti ei halua vielä paljastaa. Näillä näkymin se julkaistaan omakustanteena, mutta Ajatus on toki avoin kaikille mahdollisuuksille. Miehen musiikki on miellyttävää ja hyvinkin potentiaalista korvakarkkia niin romanttisen illan taustalle, kuin myös klubien tanssilattioille.

 

Facebook: https://www.facebook.com/ajatusofficial/

Instagram: https://www.instagram.com/ajatusofficial/?hl=fi

 

TSEKKAA UUNITUORE “SUN MAKUUN” -VIDEO:

Video by Alex Puttonen