15 vuotta on pitkä aika. Vaikka se käyttäjästään tuntuisi hujahtaneen kuin salaa ohi, puolentoista vuosikymmenen ajanjakso pitää sisällään lukemattomia risteyksiä, jotka määrittelevät ihmistä niin valintojen, kuin myös silkan fortunan kautta. Aste on kulkenut tuon matkan räppärin kengissä ja tuore single “Sudet” peräänkuuluttaa uteliasta elämännälkää, joka ylittää arjen vaatimukset ja ajan hengen.

Aluksi Asteriks -nimellä räpännyt Aste on tehnyt ahkeran uran, vuosituhannen vaihteessa alkanut rupeama pitää sisällään jo seitsemän julkaistua kokonaisuutta ja myös räpin avaamia ovia, joiden kautta artisti on päätynyt yhä tutummaksi suomalaiselle musiikinkuuntelijalle. Kouvolasta Lahteen päätynyt Aste (oikealta nimeltään Jani Sutelainen) julkaisi ensimmäisen hengentuotteensa, Sekasoppa -nimeä kantavan EP:n vuonna 2005. Ensimmäinen  täyspitkä albumi AD/HD ilmestyi vuonna 2008 Löylyviihteen kautta ja seuraavana vuonna Warner kiinnitti artistin rosteriinsa ja vuonna 2009 ilmestyneen Surullisiilauluja -albumin ensimmäinen single “Poikkeus Sääntöön” valittiin Voicen äänestyksessä vuoden viralliseksi kesähitiksi. Seuraava albumi Nuorallatanssija näki päivänvalon vuonna 2010 ja sen ensimmäinen single “Normipäivä” nousi iTunesin ladatuimpien kappaleiden joukkoon. Samana vuonna mies  nähtiin myös Nelosen suositussa Kuorosota -ohjelmassa valmentajan roolissa. Vuonna 2012 julkaistiin Sirkus Palaa -albumi, 2015 2.0 ja vuonna 2018 viimeisin pitkäsoitto Grand Prix. Myös BJJ:ssä ansioitunut artisti nappasi itselleen Euroopan mestarin tittelin tammikuussa Lissabonissa purppuravöisten 76 -kiloisten Master 1 -sarjassa.

Sittemmin Sonyn listoille siirtynyt räppäri julkaisi 13.9 uuden singlen “Sudet”. Kappaleen kantava teema on sanonnaksikin muodostunut “nähdä Kalifornia ja kuolla” ja sen kautta Aste haaveilee velvollisuuksista irti päästämisestä ja tyhjän päälle heittäytymisestä.

“ASEMALLA PUMMAAN RAHAT TUOPPIIN, VAHINKO ET VIKA JUNA MENI SATA VUOT SIT – MODERNI ELÄMÄ TEKEE PÄÄST TOM-TOM, MÄ OON AINA OLLU ENEMMÄNKIN JACK LONDON – MUN PITI MUUTTAA SUOMEST, HOBONA BOMMATA HUOLEL – VAPAANA TAVARAJUNAN KATOLTA NÄHDÄ KALIFORNIA JA KUOLLA”

Kappaleen tausta on Karibianloma- saundia, jolla artistia on kuultu viimeisimmissä julkaisuissa ja äänimaailma sopii mainiosti Asteelle. Miehen riimittely on aina ollut kovalla tasolla ja kielikuvat toimivat luoden elokuvamaisen tarinan  kuulijalle, joka pääsee istumaan avoautoon ja tuntemaan tuulen kasvoillaan ilman velvollisuuksia kaukomailla.

“SUDET ULVOO AAVIKOLLA, MÄKIN HALUUN OLLA RAPPIOLLA – VAPAANA VAILLA HUOLTA, NÄHDÄ KALIFORNIA JA KUOLLA”

Myös kotikaupunkinsa Lahti United -kokoonpanossa vaikuttava artisti tuntuu löytäneen jonkinlaisen henkilökohtaisen momenttinsa. Vaikka miehen musiikki onkin aina menestynyt, uusimmissa biiseissä tarina tippuu äärimmäisen luonnollisesti ja liikoja yrittämättä. Sanoja on juuri tarvittava määrä ja niiden käyttötapa paljastaa niitä olevan tarvittaessa loputtomasti. Välillä se mitä jätetään sanomatta kertoo enemmän.

 

Facebook: https://www.facebook.com/astemusic/

Instagram: https://www.instagram.com/astemusic/?hl=fi

 

KUUNTELE TUORE “SUDET” -SINGLE: