Saimme artistin kiinni haastiksen merkeissä, tsekkaa mitä Axel Kalalla oli kerrotavana tuoreesta träkistä ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Räppäri ja tuottaja Axel Kala julkaisi perjantaina uuden singlensä ”Moni meist”, joka on hatunnosto KPC-kollektiiville, Jyväskylälle ja intohimoiselle oman jutun tekemiselle. Kappale on jatkoa aiemmin tänä vuonna julkaistuille singleille ”Hmmm”, ”12K feat. Kube” ja ”Alien”.

Axel Kala on tuottanut ja julkaissut musiikkia jo 2010-luvun alusta ja tunnetaan myös nimillä Allu Kala ja Pielmann. Axel Kala -nimellä on julkaistu EP ”Sadekausi” sekä sinkkuja. Artistin tuotantoja on kuultu mm. Kuben, Mouhouksen, Ettan, Stepan, Aren, XAMin, Matti8:n ja yhdysvaltalaisen Bonesin kappaleilla.

Tsekkaa tuore biisi Spotifysta, haastattelu löytyy biisin alapuolelta!

Wadap Axel, mitä äijä? Miten elämä on kohdellu viime aikoina ja mitkä vibet sinkun julkkarin tiimoilta!

All good all good, perus karanteenilaiffia Tampereella. Istunu aika pitkälti koneella pari kuukautta putkeen, jos ei kauppareissuja lasketa. Viritelly paria projektia kavereiden kanssa, tehny tuotantoja ja omia biisejä pikkuhiljaa taas.

Hyvät fiilikset julkasusta. Tää oli tärkee biisi itelle ja supportti mitä frendit ja muut on sille antanu on ollu kreisiä. Kiitti paljon kaikille!

Sult tippu just uus sinkku “Moni Meist”. Onnee julkkarista, kerro omin sanoin mist biisissä on kyse!

Tää biisi on ollu tekeillä melkein niin kauan kuin mä oon tehny musiikkia. Oon aina enemmän tai vähemmän sivunnu aihetta siitä miten meidän porukka on ite puskenu nollasta suurempaan tietosuuteen. Mutta nyt vasta osasin sanottaa siitä yhtenäisen matkan.

“Moni meist” inspiroitu kaikista meikän vanhoista frendeistä, joista moni on tänä päivänä ammatikseen musiikkialalla tai muissa luovan alan duuneissa. Yhteistä näille kaikille on se, et alotettiin tekemään asioita vaan siltä pohjalta et se oli kivaa ja jossain vaiheessa sytty kipinä siitä että “tää vois jonain päivänä olla mulle ihan oikee duuni.

Ei tehty kompromissei sen oman intohimon ja työllistymisen kanssa, vaan tehtiin just sitä mitä haluttiin, mut pyrittiin tekemään se niin hyvin et sillä vois jossain vaiheessa elää. Koko KPC-kollektiivi ja muut Jyväskylästä on tehny ihan älyttömästi duunia omien unelmiensa eteen ja oon oppinu ite niiltä paljon. Kai tää on vaan mun tapa nostaa hattua kaikille omille äijille ja kertoo et oon niistä ylpee. Kiitti Masa, Lyttä, Ruuben, Reka ja kaikki muut kyl te tiiätte.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön axel kala / pielmann (@vesisademies) jakama julkaisu

Jäbält on tippunu hyvään tahtiin musaa tänä vuonna, onks tulevaisuudessa ootettavissa pidempää julkkaria sinkkudroppien jälkeen?

Joo mä oon sinkuttanu aika paljon tänä vuonna ja ens vuonna ois tarkotus julkasta ensimmäinen ehkä kokonaisuus Axel Kalana. Aika scifi-vibeissa ollaan uitu Skywalkin kanssa levyn suhteen.

Äijä tunnetaan sekä artistina että tuottajana ja molemmilt puolilt on tullu paljon julkkareit viime aikoina. Ootko kelannu et jossai välis panostais viel isommin tuotantopuoleen ja duunais mahollista kokonaisuutta ihan tuottajana ite artistina toimimisen sijaan?

Tuottaminen on aina ollu itelle se ykkösjuttu musiikin parissa, mut nyt tuntuu et oon alkanu hiffaa tätä artistinakin olemista pikkuhiljaa.

Oma tuottaja-levy on ollu pitkään aihiona päässä, ja jotain juttui on tullu sille jo tehtyä, mut se on sellanen projekti itelle et se tulee sit ku sen aika on. Turha ottaa hikee hirveesti siitä, hommat natsaa kyllä jossain vaiheessa siihen pisteeseen.

Loppuun shoutoutit ja terveiset! Holla at ya boyz

Loppuun shoutoutit J. Keezylle ja KPC-äijille, mutta ennen kaikkea haluun lähettää terveisiä MikeMo:lle sinne jonnekin. Sain suru-uutisen eilen äijän poislähdöstä ja jään kaipaamaan jäbää. Jätit ison jäljen Jyväskylään ja meidän porukkaan, sitä tyhjiöö ei voi muut täyttää.

Ota Axel Kalan koko tuotanto haltuun Spotifysta: