Liveilmiöiden viidennessä osassa sain haastateltavakseni bändin, jonka nimi nousee esiin lähes aina, kun käyn keskusteluja suunsoittajatovereideni kanssa maamme doupeimmista keikkalavoilla kunnostautuneista artisteista. Nämä kaverit vetävät salin täyteen ja tunnelman katosta läpi, oli kyseessä sitten Helsingin trendikkäimmät juottolat, tai pikkukaupunkien pidot. Näin kävi myös kotikaupungissani Kokkolassa, jossa talon täyttäminen rap-liven voimin ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Päästetään ääneen Vuoden yhtyeenEmmaakin oikeutetusti hallussaan pitävä, Suomen katu-uskottavin poikabändi: Gasellit.

-Sup jäbät! Oon kuullut merkittävän monilta kollegoiltani sekä aktiivisilta keikoillakävijöiltä, että Gasellit futaa livenä niin maan perkeleesti. Onko teillä tarjota jonkinlaista analyysiä aiheesta, että miksi näin on?

Päkä: Siisti kuulla, jos näin kylillä kuiskitaan! Meidän lähtökohta keikoille on se, että koitetaan pitää keskenään hauskaa. Sit jos meillä on hauskaa, niin se välittyy yleisöön. Tai niin me ainakin halutaan uskoa. Siks keikoilla heitetään huonoja inside-vitsejä, joita ei välttämättä tajua kukaan, mutta ne naurattaa meitä.

Thube Hefner: Ollaan me tottakai koitettu saada perusasiat kuntoon keikoilla. MusaJusa on tehnyt äänimiehen töitä jo ennen Gaselleiden perustamista ja opetti heti alkuun meille, miten mikkiin kannattaa livenä räpätä.

MusaJusa: Ja kyllä ne hyvät bileet keikoilla lähtee kaikista salissa olevilta. Tuntuu, että suurin osa jengistä, jotka meidän keikoille tulee, on hyvällä fiiliksellä ja valmiina heittäytymään. Me sit vaan koitetaan lietsoa sitä fiilistä, joka siellä on jo valmiiks.

-Näin joskus teidän ekoja keikkoja Turussa varmaan lähemmäs kymmenen vuotta sitten ja pakko kyllä sanoa, että homma toimi aika helkkarin hyvin jo silloin. Mikä on mielestänne selkein ero teidän nykyisessä live-osaamisessanne verrattuna noihin päiviin?

Hätä-Miikka: Mukava, jos sellainen fiilis on tullut! Suurin ero noihin aikoihin on varmaan se, että nykyään pystytään vetämään keikkoja selvinpäin. Meillä meni aika monta vuotta siihen, että itseluottamus riitti ja uskallettiin kiivetä lavalle ilman rohkasuryyppyjä.

Päkä: Pidettiin vuonna 2014 koko bändin kesken tipaton tammikuu. Sen kuukauden kaikki keikat oli paskoja. Me oltiin hermostuneita, kun ei saatu taikavoimia pullon hengeltä, eikä esiintyminen tahtonut onnistua.

MusaJusa: Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tulla vastaan realiteetit. Ei omaa artistiuttaan voi rakentaa sille pohjalle, että on aina esiintyessään kännissä. Näillä keikkamäärillä siinä käy ennemmin tai myöhemmin huonosti. Päätettiin opetella olemaan lavalla selvinpäin. Nykyään se on oman itsevarmuuden kannalta ihan sama, juoko pari kaljaa ennen keikkaa, vai ei. Lähinnä bissee lipittäessä saa ajan bäkkärillä kulumaan nopeammin.

-Teitä on lavalla samaan aikaan kolme räppäriä sekä deejii ja miehityksen koko antanee vielä oman lisäpotkunsa live-energiaanne. Mitkä crewit/bändit ovat omia esikuvianne?

Thube Hefner: Kyllä liven suhteen selkein esikuva on Ruudolf & Karri Koira -keikat, joilla Aksim oli DJ:nä. Jossain vaiheessa me oltiin niin vaikuttuneita niiden keikoista, että käytiin ihan opintomielessä katsomassa niitä ja koitettiin ottaa mallia. Niiden keikat on energisiä ja samaan aikaan kaikilta löytyy karismaa ottaa lava haltuun.

Hätä-Miikka: Soitin nuorempana kitaraa grindcore-bändissä ja on tullut aina käytyä keikoilla ihan genreen katsomatta. Itseeni on aina vedonnut vaikkapa hardcore punkympyröistä se fiilis, että bändi ja yleisö ovat yhtä. Kukaan ei ole toisen yläpuolella ja se energia muodostetaan yhdessä. Jenkkibändien jäbät myivät itse keikan jälkeen merkkua ja kittasivat kaljaa kuulijoiden kanssa. Se teki vaikutuksen nuoreen kundiin.

-Miten te valmistaudutte keikkaan esimerkiksi takahuoneessa ennen h-hetkeä, tai muuten keikkapäivän aikana? Onko joitain tiettyjä rituaaleja, jotka takaavat onnistuneen keikan?

Päkä: Istutaan pökötissä matkalla keikkapaikalle, tehään soundcheck, syödään. Sit alkaa piinaava odotus ennen keikkaa. Ei malttais odottaa, vaan haluis jo lavalle. Yleensä Hätis piirtää bäkkärin seinät täyteen, Thube tissuttelee, Jusa tekee settilistaa ja mä koitan saada avattua autossa istumisen jäykistämää selkää. Sit kun keikka alkaa lähestyä, niin tunnelma sähköistyy ja kaikki on vähän levottomia.

-Miten säännöllisesti reenaatte keikkasettiänne, vai meneekö tuo jo omalla painollaan jatkuvan rundaamisen ansiosta?

Hätä-Miikka: Me ollaan yhdistetty bänditreenit ja automatkat ajan säästämiseksi. Pökötti on meidän treenis! Laitetaan biitit soimaan ja räpätään samalla, kun huristellaan kohti keikkapaikkaa.

Thube Hefner: Ei sitä mitenkään joka viikonloppu tarvii tehä, mut esimerkiksi nyt, kun on vedetty syksyn keikoilla paljon vanhoja biisejä, niin on pitänyt räpätä aika usein.

-Pidätte hallussanne myös Vuoden yhtyeen-Emmaa, jonka nappasitte alkuvuodesta. Kenellä teistä on kunnia pitää pystiä hallussaan vai kiertääkö se bändinjäsenten kesken?

Hätä-Miikka: Kyllä se pysti sijoitettiin meidän studiolle Pasilaan. MusaJusa tosin asuu meidän studiolla, joten tavallaan voidaan ajatella, että hän pitää pystiä hallussaan. Viimeksi, kun tilannetta tarkastettiin, Jussi oli ollut laiska pyyhkimään pölyjä ja patsas oli harmaan tomun peitossa.

-Viimeisenä kysyn teiltä samaa, jota kaikilta haastateltavista kysytään tässä juttusarjassa. Ketkä teidän mielestänne vetää tykeimmät livet Suomessa tällä hetkellä urbaanin musan kentältä?

Päkä: Monta hyvää liveä on varmasti jäänyt meiltä näkemättä, mutta ekana hyvistä urbaanin musan liveistä tuli mieleen Cledos. Sen keikoilla käy tosi nuorta jengiä ja jumalauta, niillä on energiaa. Samaan aikaan Cledos näyttää lavalla staralta sellaisella tavalla, johon meillä ei riitä. Sitä kattoo välillä vähän kateellisenakin.

Thube Hefner: Vähän matalamman energiatason keikoista esimerkiksi Tuuttimörön keikoilla viljeltävä kuiva huumori on puhutellut meitä.

Hätä-Miikka: Jep, ja JVG:n lavatoteutus oli todella nätti tänä kesänä! Toimi hemmetin hyvin!

MusaJusa: Mulle wörkkii Lyömättömien kokonaisvaltainen räppitivoli!