Ellen sekä MC Rambo yhdistivät jälleen voimansa ja julkaisivat uuden rallin, nimeltä Mitä kello on? Kappaleesta julkaistiin samalla musavideo, jonka voit tsekata alta!

Ellen nousi ryminällä räppikansan tietoisuuteen viimeistään vuosi sitten julkaisemallaan Kielimuuri -kappaleella ja tuolloinkin messissä hääri Kirkkonummen gangstahurri MC Rambo.

Nyt samainen kaksikko on takaisin uuden yhteisbiisin kera, jolla riimitellään filosofiseen sävyyn ajan käsitteestä sekä kellon perässä juoksemisen tuomasta hektisyydestä.

 

Biitti kumartelee selvästi ysärin sekä sämplesaundin suuntaan eikä ihme, sillä sen tuotannosta vastaa sämplebiittien erikoismies Läski Salonen, jonka loihtima tausta sopiikin kappaleen pohdiskelevaan tunnelmaan suorastaan täydellisesti ja meininki on samalla hyvässä mielessä mukavan raaka.

Ellen sekä Rambo ovat onnistuneet myös ottamaan biitin sen ansaitsemalla tavalla haltuun ja heidän rennot, mutta harkitun tarkat flownsa saavat Salosen taustan kuulostamaan vieläkin paremmalta.

Tämän lisäksi räppäreiden tyylit toimivat myös keskenään hemmetin hyvin yhteen, mikä pääsee kunnolla oikeuksiinsa vikassa säkkärissä, kun ämseet jakavat versen keskenään.

 

Kiinnitin huomiota sellaiseenkin seikkaan, että ämseet Ellen & Rambo ovat tiukkojen räppiensä ohella vastuussa myös kappaleen musavidistä ja biisin miksaajaksikin on merkitty kukas muukaan, kuin Rambo itse. Pakkohan tätä on arvostaa.

Ensi kerralla siis, kun kaipaat omaehtoista ja douppia shaibenia soittolistallesi, muttet tiedä, mitä kello on, kannattaa koodata Ellenille ja Rambolle!