Lahden legenda Brädi siirtyi Sonylle ja julkaisi tuliterän träkin, jolla vierailee Tuure Kilpeläinen. Tavoitin räppärin kertomaan Kaukana kotoa -sinkustaan sekä uusista tuulistaan Sony Musicin alla.

Wadap Brädi! Kerro hiukan uudesta sinkusta.

-Biisillä feattaava Tuure Kilpeläinen on kutsunut tätä biisiä eräänlaiseksi sielunmatkaksi.

Mä halusin laittaa mun Sony-aikakauden ekaksi sinkuksi vähän muuta, kun valmiiksi pureskeltua poppipullaa ja tää onkin ehkä jopa vähän tummanpuhuva leka. Pohjavireessä on kuitenkin toivoa, sitä mä haluan kuitenkin välittää.

Biisillä puhuu kaiken kokenut, mutta erehtyväinen mies, joka kuitenkin uskoo armoon ja anteeksiantoon oman tekemisensä suhteen. Biisissä on tasonsa niin pitkään mukana seuranneille faneille/kuuntelijoille, ystäville ja entisille ystäville, kuin kotijoukoillekin.

Esim. Jos kuuntelet, säkin oot yhä siin/ oot antanu anteeks ja hyvä niin -laini on nöyrä, mutta itsevarma kiitos siitä, että tarinan sankari kelpaa sellaisena kuin on ja mukana ollaan edelleenkin, vaikka tie on välillä kulkenut “helvetin kautta” ja pitkällä matkalla saatetaan eksyä polulta.

Mistä yhteistyö Tuure Kilpeläisen kanssa sai alkunsa?

-Mulla on ollut alustava aihio tästä biisistä jo joitakin vuosia, mutta aiemmin mulla ei ole vielä ollut rohkeutta nojata näin rohkeasti suuntaan, mitä tää biisi edustaa.

Löysin sen aihion sitten vähän sattumalta ja olinkin ihan, että miten on mahdollista, että oon unohtanu tän! Tässä vaiheessa olin jo tutustunut Tuureen ja aattelin heti, että tässä meillä on pohja kollabolle, mistä oltiin jo vähän juteltu.

Tuuressa henkilöityy mahtava kulkuriromantiikka ja mä pidän todella paljon energiasta, joka siitä ukosta välittyy. Siellä tulee musahommat niin sanotusti oikeesta paikasta.

Oli hienoo, että Tuure sytty tähän ja veti isolla liekillä homman maaliin. Biisillä soivan huuliharpun Tuure veti studiolla repusta silleen, että “eihän haittaa, jos soitan tähän vähän” No ei haitannut, haha! Pelkkää kultaa.

Onko lähiaikoina tulossa enemmänkin uutta Brädi-matskua pihalle?

-Mulle on ollut vähän vaikea sopeutua tähän nopean syklin sinkuttelukulttuuriin, vaikka näenkin sen syyt ja tarjoamat mahikset.

Mua on kuitenkin häirinnyt tosi paljon, etten ole saanut sitä neljättä albumia tehtyä. Sonylle tehdyssä sopparissa albumiasiat ovat isossa roolissa ja levyä/levyjä kohti tässä nyt mennään. Koen, että olen artisti, jonka vahvuus on kokonaisuuksissa.

Tottakai niitä sinkkuja jokunen tulee maalia kohti edetessä. Tärkeä pointti on, että lähdin nyt Sonylla levyntekoon puhtaalta pöydältä.

Mä en missään nimessä halua tehdä sitä temppua, että niputetaan viime vuosien sinkut, heitetään sekaan pari uutta sisäänheittobiisiä ja kutsutaan sitä albumiksi.

Nyt mennään sisään ihan uudella musalla. Ja tästä on loistavat fiilikset.