Mitä saadaan, kun pistetään samaan pataan muhimaan helsinkiläinen pitkän linjan tuottajaräppäri ja tamperelainen, niin ikään kauan musiikkia tehnyt pop -yhtye? Lopputuloksia voi olla monenlaisia, mutta tällä kertaa se on kaunista ja rentouttavaa kuultavaa. Haamu ja Jukka Ässä tekivät yhteisbiisin Laastari, josta julkaistiin kaksi versiota; alkuperäisen kollaboraation lisäksi Haamu valmisti kappaleesta myös oman, itse tuotetun versioinnin.

Joensuusta Turkuun, Turusta Tampereelle ja sieltä Helsinkiin kotiutunut Haamu on monessa mukana. Oman soolomateriaalinsa lisäksi mies on tuottanut useita muita kotimaisia räppäreitä, ollut mukana Kolmiyo -ja Tre-Funk III -kokoonpanoissa ja tuottaa myös instrumentaalimusiikkia hollantilaiselle Chillhop Musicille nimellä Misha. Mishan kappaleita on striimattu Spotifyssa yli 5 miljoonaa kertaa ja ne ovat soineet isoilla radiokanavilla, kuten BBC:llä ja Saksan WDR:llä. Viimeisin Haamu -albumi, Aika Rakastaa Lapsiaan julkaistiin vuonna 2017 ja lisää on tulossa, sillä uusi 30 -nimeä kantava EP julkaistaan loppuvuodesta Monsp Recordsin kautta.

Rap-artisti Haamu syksyllä 2017.
© Pirita Männikkö 2017

Jukka Ässä on tamperelaisen Jukka Salmisen perustama kokoonpano, joka on julkaissut kolme albumia. Debyytti Mitäs Tässä ilmestyi vuonna 2012, seuraaja Ihmisten Jälkeen vuonna 2014 ja viimeisin Mukavuusalueella vuonna 2018. Yhtyeen musiikki on elämänmakuista ja helposti lähestyttävää poppia ja biisejä on päätynyt soimaan valtakunnallisille radiokanaville jokaiselta pitkäsoitolta, jotka ovat olleet myös kriitikkojen mieleen. Salmisella on pitkä musiikillinen historia ja mies on julkaissut jo aikaisemminkin musiikkia ja soittanut esimerkiksi Samae Koskisen Taikabändissä ja Steel Mammothissa. Jukka Ässä -kokoonpanon miehitys on muuttunut useamman kerran sitten perustamisvuoden 2009, mutta musiikkia syntyy yhä edelleen ja seuraavaa singlejulkaisua on jo suunniteltu.

 

TOIMITUS OTTI YHTEYTTÄ KUMPAANKIN OSAPUOLEEN JA SELVITTI MISTÄ KOLLABORAATIO SAI ALKUNSA:

“Vaikka mun musa on tuollaista modernihkoa pop -musaa, niin olen kuunnellut räppiä nuoresta pitäen ja Haamu tuli tutuksi Kolmiyon Pyykkipäivä -biisistä. Tää biisi on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja kuunneltiin sitä yhdessä sessiossa kavereiden kanssa. Tuli puhetta, että tähän sopisi tosi hyvin verset Haamulta ja otin yhteyttä messengerillä. Mies suostui, teki hienot sanat ja demotti biisin.

Mä muutin Skotlantiin reiluksi vuodeksi heti session jälkeen ja biisi jäi ns. roikkumaan kovalevylle. Haamu oli sillä aikaa tehnyt oman version biisistä ja kysyi onko ok, jos hän julkaisee sen itse. Kuuntelin samantien oman version ja ehdotin, että jos minäkin julkaisen originaalin version. Hauskinta tässä on se, että me ei olla vieläkään tavattu Mikan kanssa henkilökohtaisesti. Vielä se aika koittaa kyllä!”

-Jukka Salminen

FACEBOOK: https://www.facebook.com/jukkaassa/

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/jukkaassa/?hl=fi

 

“Jukka otti yhteyttä ja pyysi feattaamaan niiden biisiin. Mä olin aikaisemmin kuullut niiden materiaalia, tykkäsin meiningistä ja jollain tavalla heti demon kuultuani tuli mieleen James Blaken ja Chance the Rapperin kollabo. Oon aina fiilistellyt sellasta crossover -menoa, jos nyt tyylit menee sillä tavalla yksiin ja tä oli todella mielenkiintoinen yhteistyökuvio. Aikaisemmin kuitenkin tehnyt yhteistyötä vaan muiden räppäreiden kanssa. 

Mä olin jo tossa vaiheessa alkanut tekemään uutta EP:tä Monspille ja sain idean, että jos tekis tosta oman versioinnin, vähän sellasen soulimman, joka olis linjassa muiden biisien kanssa.”

-Haamu

FACEBOOK: https://www.facebook.com/Haamumies/

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/haamustagram/?hl=fi

 

Haamun versio on sekoitus soulia, räppiä ja aikuisrockia ja Jukka Ässän kappale taas yhdistelee unista pianoa tanakkaan biittiin alkusyksyisellä fiiliksellä. Kummallekin versiolle löytyy varmasti oma kuunteluhetkensä ja -fiiliksensä. Laastari kertoo kuuntelemisesta ja tukena olemisesta; aina ei tarvitse selviytyä yksin ja jokainen tarvitsee joskus laastaria.

“Herätessäs  ympäril et nää ku harmia /

Oon suoja, jos et haluu muiden näkevän sun arpia/”

 

KUUNTELE JUKKA ÄSSÄN VERSIO:

KUUNTELE HAAMUN VERSIO: