Vuodesta 2017 lähtien koossa ollut Rankkalinna löi eetteriin uuden Ilman Käsii -nimeä kantavan singlen ja biisi jatkaa bändin musiikillista linjausta, jossa räppi sekoittuu urbaaniin pop -musiikkiin erilaisin genrevivahtein. Minkälainen oli ryhmän kesä ja mitä tulevaisuus pitää sisällään? Muun muassa näihin kysymyksiin saatiin vastaus, kun toimitus sai langan päähän 1/3 orkesterista.

Rankkalinnan kesä piti sisällään keikkailua, joskin suurimmat päälavaesiintymiset jäivät vielä odottamaan vuoroaan. Lukuisten yksityiskeikkojen lisäksi bändi esiintyi sekä Mellakka Festien, että SHHF:ien jatkobileissä ja tilanne on kokoonpanolle erittäin mieluisa, sillä yhteistä matkaa on takana vasta parisen vuotta. Tällä hetkellä fokus on levyn teossa ja sen on tarkoitus nähdä päivänvalo ennen kesää 2020. Sitä ennen bändi julkaisee vielä muutaman singlen.

Kolmikolla on musiikillista historiaa omilla tahoillaan toki huomattavasti paria vuotta enemmän, mutta nykyisen muotonsa hengentuote sai vasta 2017.

“Me törmättiin Janin kans vähän yli kaks vuotta sitten, ku oltiin Tampereella. Oltiin ryyppää kimpas ja sit tuli vaan puheeks musahommat. Kundit oli siihen mennes tehnyt kaks biisii keskenään. Mul oli historiaa räpin puolesta teinist asti ja pojat oli sit taas tehny bändihommia. Toinen soitti rumpui ja toinen kitaraa. Sit me vaan päätettiin, et kokeillaan kimpas mitä siit tulee. Siit tuli tämmönen.” -Lännen Prinssi

Jokainen kolmikosta on alunperin kotoisin Vantaalta, mutta nykyään asuinpaikat löytyvät sieltä täältä. Ns. oikeissa töissä ei kolmikosta käy yksikään, vaan tällä hetkellä kaikki panokset on laitettu musiikin tekoon. Myös tuoreen singlen sanoitukset käyvät läpi samaista aihepiiriä; unelmien perään suunnataan lapsenomaisella innolla.

“Tehdään sitä, mikä tuntuu hyvältä. Eikä LIIKAA mietitä seurauksia. Nyt painetaan täysii tän perässä.”

Kolmikko keskittyy musiikinteossaan täysin kirjoittamiseen ja mikkitoimitukseen ja tuotantopuoli on jätetty ulkopuolisiin käsiin. Lähes kaikki taustat ovat myös bändin materiaalin miksauksen ja masteroinnin hoitavan Joa Sundbergin käsialaa. Sundberg on myös vieraillut bändin vanhemmassa biisissä.

Yhtyeen musiikillinen linjaus heijastuu vahvasti sen jäsenien musiikillisista mieltymyksistä. Soittolistoilta löytyy tavaraa laidasta toiseen ja keikkareissuilla kuunnellaan räpin lisäksi niin metallia, poppia, kuin tranceakin. Kotimaisista kollegoista ahkeraan kuunteluun ovat päässeet Gasellit, OG Ulla-Maija, Mouhous ja Kube.

“Käärijää mä kuuntelen ainakin ite tosi paljon.”

Vauhdikkaalle bilemusiikille on aina tilausta ja sen tontin Rankkalinna hoitaa erittäin hienosti. Tuore single sisältää nopeatempoisuudestaan huolimatta myös hippusen pohdiskelevampaa ja herkempää elementtiä ja herättää uteliasta mielenkiintoa bändin tulevaa materiaalia kohtaan. Nähtäväksi jää, kuullaanko tulevaisuudessa myös hitaampaa ja haavoittuvaisempaa tulkintaa.

 

FACEBOOK: https://www.facebook.com/rankkalinna/ 

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/rankkalinna/?hl=fi

 

KUUNTELE “ILMAN KÄSII” -BIISI: