R.A. The Rugged Manin uutukainen All My Heroes Are Dead on loistava albumi, joka soinee räppipäiden luureissa pitkään myös Suomessa. Jo tovin kaverin uutta levyä vartoneet fanit toivoivat tietysti tästäkin klassikkoa korvilleen ja kyllä se odottaminen onneksi palkittiin.

No huhhuh! Olipa kova levy. Viime aikoina tarkastamiini plattoihin verrattuna All My Heroes Are Dead nousee suosikikseni ainakin sillä mittarilla, että jokainen biisi oli oikeasti tosi douppi. Syynä tähän näkökulmaan ei ole sokea fanituskaan, vaikka toki Rugged Manin tuotantoa olen fiilistellyt ennenkin. Oikeastaan jossain kohtaa jopa kyynisenä hieman odotinkin, että kohta se lähes jokaisella levyllä lymyilevä, skipattava biisi tulee vastaan. Levyn viimeisen -eli peräti 22:n träkin jälkeen oli kuitenkin tunnustettava, että tämä paska on pelkkää priimaa.

Albumilla on selvästi havaittavissa herra Rugged Manin kasvua niin artistina kuin ihmisenäkin, joka käy ilmi etenkin biiseiltä First Born ja Life Of The Party, joiden sanoituksissakin viitataan miehen positiivisensuuntaiseen muutokseen ihmisenä, jonka motivaationa lienee toiminut juuri isäksi tuleminen. Kenties vähän yllättäenkin, omaa lempikamaani levyltä ovatkin nimenomaan sen syvällisempää päätyä reppaavat biisit.

Kylmiä väreitä aiheuttava tarinankerronta ei toki vierasta ole räppärin aiemmassakaan matskussa. Ruggedin verse aikanaan Jedi Mind Trickisin Uncommon Valor -träkillä oli niin tajunnanräjäyttävä, että muistan vieläkin, kun eräs kaverini kertoi mulle biisistä sen kuultuaan ja käski mut oitis paikalle sen tsekaamaan, eikä maailma ollut enää entisensä. Hieman samantyylistä kamaa uudella levyllä edustavat biisit Wondering, The After Life sekä Angelic Boy, joista jälkimmäinen on kuin yksityiskohtaisempi ja kuvottavampi versio Eminemin niinikään massasurmia käsitelleestä Darkness -kappaleesta.

Vaikka artisti olisikin kypsynyt ihmisenä, niin vanhojen fanien iloksi vaikuttaa silti siltä, että R.A. on edelleen enemmän tai vähemmän kypsynyt myös ihmisiin. Vulgaari vihan vuodatus, kaikkien loukkaaminen ja sanavapauden äärimmilleen venyttäminen on yhä merkittävässä roolissa ja se on myös erittäin viihdyttävää. Parhaimmillaan se on oiva osotus siitä, miten kiroileminen ja epäpyhien ilmaisujen käyttö voi olla suurta taidetta sekin, kunhan sivaltava kynä on tarpeeksi terävä. Tästä osastosta edukseen albumilla toimivat muun muassa kappaleet Hate Speech sekä Contra-Dictionary.

All My Heroes Are Dead herättää räppifanien välittömän huomion myös fiittaajakatraallaan. Muutaman nimen pudottaakseni, messissä ovat muun muassa Ice-T, Kool G Rap, Ghostface Killah, Masta Killa, Atmosphere, Onyx, Chino XL, Immortal Technique, Vinnie Paz, Chuck D, the list goes on and on! Kollaboträkkien kruunu menee omasta mielestäni tällä kertaa kuitenkin Gotta Be Dope -kappaleelle, jolla vierailevat DJ Jazzy Jeff sekä Rugged Manin suojattina uransa aloittanut ämsee A-F-R-O, jota voimme varmaan lakata jo kutsumasta pelkäksi lupaukseksi, sillä kaveri on jo lunastanut paikkansa parhaiden joukossa ja tekee sen tälläkin levyllä. Kyseinen kappale on myös mainio tyylinäyte Ruggedin tavaramerkinomaisesta lyrical miracle- henkisestä, sulavaakin sulavammasta sanoilla kikkailusta, joka ei luonnollisesti jää paitsioon tälläkään albumilla.

Politiikkaakin mahtuu mukaan, kuten Immortal Techniquen ja Chuck D:n läsnäolot kenties jo itsessään kielivätkin. Jos heikkouksia pitäisi albumilta etsimällä etsiä, niin ehkä juuri edellä mainittujen legendojen kanssa työstetyiltä träkeiltä olisi voinut odottaa enemmänkin, mutta huomautan samalla, että pommeja nekin olivat! Biitit olivat tällä platalla myös extrahyviä ja levy kuulostaa freshiltä, vaikka kompromisseja ei saundin suhteen olekaan tehty käytännössä lainkaan, vaan juurille on pysytty hyvinkin uskollisena. Viimeiseksi nostan hattua sille faktalle, että R.A. The Rugged Man ei ole mikään nuori mies enää, mutta kehittyy silti edelleen artistina ja räppärinä, sylkien yhä laavaa. Väkisinhän tämä inspiroi itseänikin, eläköön rap!