Lukas Leon ja Kube hyppäsivät samalle raidalle ja tuloksena on erittäin bängäävä biisi, nimeltä Kokkaan. Laitoin maestroille koodia ja kyselin hieman taustastooria, mistä kaikki sai alkunsa.

Kun näin mainoksen Kokkaa -träkistä, odotin tottakai tiukkaa biisiä, sillä kombo vaikutti perhanan lupaavalta ja molemmat herrasmiehet kuuluvat ehdottomasti suosikkiräppäreihini Suomessa. Pettyä ei onneksi tarvinnut ja musavideota tsekatessani bongasin vielä sellaisenkin mielenkiintoisen yksityiskohdan, että videota mukana käsikirjoittamassa on ollut itse Jare Tiihonen.

Pistän kaikki sekasin, pyttipannu! Kuten Lukaksen kohdalla arvata saattaa, edellämainitunlaisten tipauttavien linjojen lisäksi tarjolla on jälleen myös älytöntä flowta- sekä rimmauskykyä. Off-topicina heitettäköön myös, että kaverin keikan juuri todistaneena voin todeta hänen livesuorittamisensakin olevan pelottavan kovalla levelillä.

Kube puolestaan saundaa kubemaiseen tapaansa niinikään hemmetin hyvältä. Tyylit sekä flowt ovat taas todella pointissa- ja suorastaan koskemattomalla tasolla. Harva räppäri Suomessa voisi rimmata keskenään sanat seittemän ja keittiö niin, että se toimii ja vieläpä kuulostaa siistiltä ja tämä on siis sataprosenttisesti kehu!

Pyysin Lukasta avaamaan hieman taustoja, mistä kahden superämceen yhteistyö oikein lähti.

Ollaan tavattu Kuben kaa ekan kerran jo joskus ihan wayback Korson Top Hat -baarissa, ku lämppäsin WIL:n kaa Kubee. Muistan, et mä sniikkasin tyylii takaovest silloin sinne vetää keikkaa, koska en ollu viel täysikäinen.

Tänä vuonna olin tammikuussa Kuben kaa samaa aikaa Thaimaassa lomalla ja piti törmää siel, mut meni ristii, ni sovittii, et nähää Suomes ja tehää biisi yhes. Helmikuun alus menin Kuben studiolle ja soitin jotain mun demoi sille. Se fiilas tätä Kokkaan-idistä ja sit se kirjotti ja äänitti silt istumalt sen versen, hän kertoo.

Mitä itse en aluksi tullut ajatelleeksi, niin skillien lisäksi räppäreitä yhdistää myös vantaalaisuus, joka saattaa myös osaltaan selittää sulavaa yhteissuorittamista. Kube pohtii asiaa seuraavasti:

Ollaan törmäilty jo vuosii sit ekan kerran ja Lukas on tullu moikkaa ja antanu kyl aina arvostusta. Vantaa on pieni paikka loppupeleis.

Siistii, et täält tulee nykyään paljon räppii. Must tuntu, et ku meijän porukka aikoinaan rupes tekee musaa, ni Vantaal oli tosi harvas räppärit. Rokkii kaikki duunas ja punkkii.

Yhteiset huudit nousivat esille myös Lukaksen puheissa:

-Me ollaa Kuben kaa samoilt huudeilt ja tuntu luonnolliselta tehä yhes tällänen huudibängeri.