MKDMSK:n aka Maskin viime vuoden marraskuussa postuumisti julkaistusta albumista ilmestyi perjantaina odotettu vinyylipainos  ja samalla julkaistiin sen viimeinen single, nimeltä Salut. Keskustelimme levyn tuottajan Salahpolon kanssa heidän musiikillisesta yhteistaipaleestaan Maskin kanssa, albumin valmistumisen vaiheista sekä Aten musiikin mahtavuudesta.

Alkuvuonna 2019 menehtynyt MKDMSK, oikealta nimeltään Atte Toikka ehti ennenaikaisesta poismenostaan huolimatta tehdä komean uran ja jättää pysyvän jäljen suomiräpin kuuntelijoiden sydämiin. Hänen musiikkiaan kuunnellessa onkin oikeastaan vaikea uskoa, että mies oli viimeisiksi jääneitä äänityksiään tehdessä vasta 21-vuotias. Tämäkin seikka auttaa osaltaan hahmottamaan sitä, miten todellisesta superlahjakuudesta puhutaan.

Viime vuoden lopussa postuumisti ilmestynyt MKDMSK -nimeä kantava albumi nousikin oikeutetusti heti ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan kärkikahinoihin ja on pysynyt Top 10-listalla siitä saakka. Levyn kokonaiskuuntelut yltävät tällä hetkellä lähes 25 miljoonaan ja niin albumin, kuin juuri julkaistun Salut –singlenkin tuotot ohjataan Aten perikunnalle.

Albumilla tuottajana toiminut Salahpolo avaa lukijoillemme Maskin viimeiseksi jääneen levyn tekoprosessia vaiheineen aina oman musiikillisen innostuksensa heräämisestä ja Aten tapaamisesta tähän päivään ja perjantaina ilmestyneeseen sinkkuun.

-En muista tarkkaan, milloin aloin tuottamaan… Oon soittanut kitaraa skidistä asti, niin se tuli siiinä sivussa messiin aika orgaanisesti. 2014 taidettiin tutustua Aten kanssa, musaa alettiin tekee yhes sit myöhemmin, Salahpolo muistelee.

Hänen historiansa kitaran parissa on näkynyt ja kuulunut myös Maskin kanssa sessioidessa.

-Meil oli monta erilaista tapaa tehdä musaa. Välillä akkarilla hahmoteltiin biisi, toisinaan mul oli valmiita biittejä, joihin Atte rupes skrivaamaan studiolla, välillä tehtiin paikanpäällä.

Kuten tiedämme, albumia ei valitettavasti ehditty Maskin kanssa kuitenkaan maaliin saakka saattaa, kun suru-uutinen hänen kohtalostaan kantautui kuuluville ja järkytti syvästi koko Suomen hip hop-yhteisöä. Salahpolo kertoo kaikesta huolimatta olleen silti kokoajan selvää, että levy on tehtävä valmiiksi.

-Kyllä se oli selvää, ei me turhaan duunia painettu. Biisien perusrakenne oli kunnossa ennen Aten poismenoa, sieltä täältä jäi puuttumaan tuplia ja adlibejä. Tuotannollisia juttuja joutu kans hinkkaamaan yksin paljon.

Kansikuvaa tai biisijärkkää ei myöskään oltu ehditty valitsemaan. Tuntuu, et aika lähelle alkuperästä visoo toi silti meni, hope so, Salahpolo miettii.

Viimeisimmän Salut -kappaleen hän kertoo edustavan selvästi totuttua erilaisempaa Maski-saundia.

Salut eroo kyl tosi paljon aikasemmista Maski-biiseistä. Haluttiin tehdä yks akkaribiisi levylle ja siit lähti idea siihen. Minimalistinen “mies ja kitara” -henkinen kappale.

Suosittelen kaikkia myös kuuntelemaan sen ensitilassa, sillä kyseessä on simppelisti sanottuna todella hieno biisi, jonka lyriikat riipivyydessään näyttäytyvät nyt väkisinkin myös uudessa valossa kaiken tapahtuneen jälkeen. Biisin sanoja mukaillen:

Mä kaadan kuolleille, mä kaadan menneille/ mä kaadan vihollisille, mä kaadan frendeille/ Kun matka päättyy, niin mitään en kadu/ täytän mun lasin, katon silmiin ja salut/

Voimme vain arvailla, kuinka monta uutta klassikkoa Maski olisi saattanut vielä loihtia, jos asiat olisivat menneet toisin. Salahpolo kertoo muistavansa ystävänsä ennenkaikkea vertaansa vailla olevasta rehellisyydestään niin artistina, kuin ihmisenäkin.

Aten rehellisyys oli omaa luokkaansa, se oli just sitä, mist se kirjotti. Se oli mun mielestä se juttu, mikä erottaa sen muista. Sen keloihin on helppo samaistua.

Paljon on hyviä muistoja, aina sai nauraa Aten kanssa. En viitti mitään sen tarkempaa avata täs, mut sanansa mittainen mies oli loppuun asti, Salahpolo kiittelee.

View this post on Instagram

🎸

A post shared by Salahpolo (@fahmawi) on

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei enää artikkeleita