Hip Hop ja kantaaottavuus ovat alusta asti kulkeneet käsi kädessä ja rap-musiikki on synnystään saakka antanut äänen useille sorretuille sekä systeemin syrjäyttämille. Eläessämme aikaa, jossa kaupallisuus on pitkälti korvannut kantaottavuuden roolia räpin uskollisena matkakumppanina, onkin voimauttavaa kuulla vaihteeksi materiaalia, jossa yhteiskuntakritiikki ja musiikki tarttuvat taas häpeilemättömästi toisiaan käsistä ja kohottavat ne nyrkiksi taivaalle.

Palefacen ja Laulavan Unionin torstaina ilmestynyt Tie Vapauteen on monessakin mielessä mielenkiintoinen albumi. Vaikka se ei räppiä olekaan, niin yhtyeessä solistina toimivan Palefacen tietää jokainen, joka on joskus suomenkielistä rap-musaa kuunnellut. Hän on myös aiemmin tehnyt protestilauluperinnettä tutuksi nykymusiikin kuluttajille niinkin ansioituneesti, että esimerkiksi Helsinki – Shangri-La -kappaletta voi kuulla laulettavan räppiporukoiden illanvietoista aina kaukaisimpaan karaokekuppilaan saakka. Tavoitin äskettäin miehen itsensä jakamaan tiedettä uunituoreesta albumistaan Featin lukijoille. Ottakaa siis mukava asento, niin lähdemme aikamatkalle sadanvuodentakaisen Amerikan suomalaisyhteisöistä tähän päivään.

-Esittele bändisi omin sanoin:

“Laulava Unioni on amerikansuomalaisia IWW-liikkeen työväenlauluja esittävä yhtye”

-Oliko haastavaa räppärin näkökulmasta katsottuna lähteä työstämään tämän tyyppistä kamaa, vai lähtikö se luonnostaan? Mitkä asiat olivat haastavimpia- ja vastaavasti mitkä taas mieluisimpia projektia työstäessänne?

“Mua on kiinnostanut musiikki aina laajasti, enkä ole operoinut pelkästään räppilaatikon sisällä. Mun suurin hitti “Helsinki – Shangri-La” on laulubiisi ja monissa mun isoimmista stygeistä on myös lauletut kertsit. Oon kehittänyt ja treenannut laulamista viime vuosina tosi paljon.

Räppi on ollut mulle ikkuna kaikenlaiseen musiikkiin ja aluksi sämpläämisen kautta oon alkanut tutkia myös eri genrejä. Mua kiinnostaa myös musa ja sen historia laajemmin sosiaalisena ilmiönä eli miksi musiikkia on oikeastaan tehty ja tehdään. Äänitettyä musaa on ollut vasta vähän reilut sata vuotta. Musa on kuitenkin aina ollut olemassa. Silloin musiikin tarkoitus on joku muu kuin kultalevyjen saaminen ja irtokappalemyynti.

Oon tutkinut musaa räpin viitekehityksessä ja matkustanut ajassa taaksepäin funkin ja soulin kautta varhaisen jazzin ja bluesin pariin. Hiffasin, että olin yhtäkkiä 1920-luvulla. Sitten aloin miettiä, mitä musiikki oli ennen kuin sitä alettiin tallentaa. Sitten olin nopeasti vanhojen työväenlaulujen ja arkkiveisujen äärellä.

Noi vanhat biisit oli paitsi viihdettä, myös tiedotusväline – ihan niin kuin räppikin. Se oli melkoinen oivallus! Nää tyypit otti vanhoja kaikille tuttuja melodioita ja kirjoitti niihin verset, ihan niin kuin mekin skrivataan räpit johonkin klassikkobiittiin. Muoto on vaan vähän erilainen. Nää tyypit kerto tärkeitä tarinoita ja unelmoi paremmasta maailmasta musiikin avulla. Sekään ei oo kaukana siitä, mitä me tehdään.

Haastavinta näissä biiseissä oli oppii vetämään osa vaikeemmista melodioista oikealla tavalla. Piti opetella vähän erilainen, ehkä snadisti herkempi laulutapa. Eli ihan äänen tuottamiseen liittyviä haasteita. Itse matsku on tosi innostavaa. Mageinta oli päästä laulamaan sellaisia biisejä, jotka olis muuten kadonneet kokonaan. Tässä siis ikäänkuin puhallettiin liekki uudelleen jo sammuneeseen hiileen.

Sibelius-akatemian tutkijatohtori Saijaleena Rantanen siis löysi Jenkeistä suomenkielisiä IWW-laulukirjoja, joiden olemassaolosta kukaan ei aiemmin tiennyt. Me sitten Tipi Tuovisen johdolla yritettiin selvittää, millä melodioilla niitä tekstejä on laulettu, koska laulukirjoissa ei ollut lainkaan nuotteja, vaan pelkät sanat. Tää oli siis aluksi melkoista salapoliisityötä. Nyt on aika palkitseva fiilis, kun levy on valmis ja ihmisten kuultavana”

-Levyn läpi kuunnelleena löysin enemmänkin yhtäläisyyksiä räpin kanssa. Kantaaottavat lyriikat sivaltavine iskuineen, joiden kohteena toimivat tietysti riistäjät ja heidän kätyrinsä, muistuttavat ajoittain hyvinkin paljon meille räppäreille niin kovin rakkaita punchlineja eli kansankielellä iskulinjoja. Tästä esimerkkinä itselleni jäi erityisesti mieleen Rikkurin synty– accapella, jossa lakkorikkurit saavat kuulla kunniansa niin viiltävillä läpillä, että moni battle-räppärikin jäisi vertailussa kakkoseksi. Mikä on sun suosikkilainisi levyltä nimenomaan ämseen näkökulmasta?

“Siellä on paljon hiton kovia laineja! Esimerkiksi tässä ollaan must ytimessä: Orjat, jos ne tahtoo voivat kaikki junat nopeat/ valtamerten suuret laivat kahlehilla sitoa/ kaivannot ja myllyt, tehtaat, laivastot ja armeijat/ kaikki tuotannon rattaat käskystänsä seisovat!

Koska näinhän se on. Jos tavalliset ihmiset vetää liinat kiinni, kaikki pysähtyy. Kuten Postin keissi jälleen osoitti, lakkoase on valtavan tehokas keino valtaapitävien kyykytystä vastaan.

Osa näistä teksteistä on myös todella hauskoja. Pontevat mahat -biisissä irvaillaan riistoporvareiden sikailulle aika pahoilla laineilla. Siinä herrat muun muassa loikovat pehmeillä patjoillaan sekapäisinä houreesta viinan ja lopuksi Herrat riettahat mässää ja oksentaa, siks on kurjuutta täynnä tää kansa ja maa.

Täysin omaa luokkaansa on Langenneen laulu, joka on skrivattu katuhuoran näkökulmasta. IWW vaati oikeuksia kaikille työläisille, myös seksityöläisille. Niillä oli Chicagossa katuprostituoiduille jopa omia paikallisosastoja. Laulussa lauletaan siitä, kuinka ne tuomarit ja muut “siveyspylväät”, jotka päivänvalossa näitä huoria paheksuu ja sylkee niiden päälle, itseasiassa hipsii pikkuyön tunteina itse bordelleihin niiden asiakkaiksi. Ja tottahan se varmaan on edelleen. Jari Aarniollahan oli esimerkiksi suhde sen ilotytön kanssa.

Kiinnostavaa on myös se, että me ei tiedetä, kuka nää kirjoitti. Nää tekstit on niin kovaa kamaa, ettei jengi uskaltanu laittaa niiden nimiä niihin laulukirjoihin, koska siitä olis saattanut joutua pulaan”

-Koska jäbä on selvästi perehtynyt aiheeseen enemmän kuin pintaa syvemmältä, mun on loppuun kysyttävä, että onko susta kantaaottavuus vähentynyt Hip Hopissa alkuaikoihin verrattuna ja millaiseen suuntaan uskot homman kehittyvän tulevaisuudessa?

“No meillähän on selkeesti paljon tollasta menestyjäräppiä, jonka arvoja voi pitää melko oikeistolaisina: tärkeintä on oma menestyminen ja raha. Suomiräppiä voi kuitenkin isommassa kuvassa pitää mun mielestä melko kantaaottavana ja työväenluokkaisena. Suomiräpin todellisuus on suurimmaksi osaksi ihan tavallisen ihmisen elämän ja aika raadollisen, arkisen yhteiskunnan kuvaamista.

Mä nään selkeesti isona poliittisena alavirtauksena mimmiräpin. Tsekkaa vaikka F:n värssy Luokka 19-stygellä tai Adikian tekemiset. Feministinen suomiräppi on todella kriittistä ja kantaaottavaa. Toinen oleellinen yhteiskunnallisesti kantaaottavan räpin suuntaus Suomessa on kaikkien afrosuomalaisten artistien muodostama liikehdintä, joka kertoo meille erilaisesta suomalaisuuden kokemuksesta , jossa jengin juuret onkin kahdessa eri kulttuurissa. Näitten molempien suuntausten keskiössä on Yeboyah, jota pidän paitsi teknisesti todella taitavana räppärinä ja kirjoittajana, niin myös tällä hetkellä ehkä Suomen poliittisimpana räppärinä.

Räpin arvot kaipaa tuulettamista myös Suomessa ja siks pitää heittää shoutoutit kaikille LGBT– räppäreille, joita alkaa pikkuhiljaa erottua skenessä täällä ja maailmalla. Se vaatii boollsseja tai munasarjoja tässä arvoiltaan hyvinkin pysähtyneessä skenessä”