Tuomas Kauhasen OK-biisistä julkaistiin tänä aamuna musiikkivideo, jonka luomisprosessi ei ole sieltä kaikkein tutuimmasta päästä. Kauhanen toimii kummina Tatsi ry:ssä, jonka luotsaama valtakunnallinen Avoin työhuone -hanke innoitti jengin nuoria tuottamaan OK-musavideon aina käsikirjoittamista, näyttelemistä ja editoimista myöten. Katsotaan kuitenkin ennen videota tarkemmin itse biisiä!

 

BIISI AUKI

 

Huhtikuun alussa julkaistu sinkkubiisi OK, joka on toka single tulevalta Katastrofin sattuessa -ep:ltä, näyttää Tuomas Kauhasesta puolen, jota voisi sanoa jopa yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi. OK:ssa tartutaan nimittäin aiheeseen, joka satavarmasti koskettaa jokaista suomalaista – jos ei henkilökohtaisesti niin vähintään läheisen, työkaverin tai tutun kautta. Nyt on nimittäin kyseessä suorituspaineet ja masennus.

 

Tuttu sanonta kuuluu “ennen kaikki oli paremmin”, mistä voi toki olla montaa mieltä ja asiaa katsoa miljoonalta eri kantilta. Välillä kuitenkin mietityttää, piileekö lausahduksessa pieni totuuden siemen, ja voisiko sitä soveltaa tässäkin kontekstissa. Nimittäin kun mietitään sitä, mistä nyky-yhteiskuntaamme voimakkaasti määrittävät ihanteet ja odotukset tulevat, on helppo vetää viivat sosiaaliseen mediaan ja sitä kautta leviävään maailmankuvaan, joka ei välttämättä aina tue hyvinvointiamme.

 

Jo vuosien ajan trendinä somessa on ollut tietynlainen yltiöpositiivinen ja siloteltu meininki, kun ihminen voi itse päättää mitä elämästään jakaa ja millaista kuvaa muille antaa. On jopa täysin tunnettu ilmiö, että kun jokin elämässä romahtaa, alkaa oma some täyttyä sisällöstä, joka antaa täysin päinvastaista kuvaa kuin mitä todellisuudessa tapahtuu. Eli jos vaikka olet erokriisin keskellä, saatat postata somesi täyteen kuvia parisuhteesi onnellisilta alkuajoilta, joissa pussailet kultsisi kanssa vailla huolen häivää. Näin huijaat muita ja etenkin itseäsi uskomaan, että tilanne ei ole yhtään niin paha kuin oikeasti on.

 

Miksi höpisen somesta, kun Tuomas Kauhanen ei mainitse sitä biisissään sanallakaan? No koska tämä poseeraaminen vainoaa meitä tosielämässäkin. Olemme niin tottuneita pitämään yllä sitä esirippua, jota meiltä odotetaan, että tsemppaamme oman hyvinvointimme kustannuksella, kunhan vain kukaan ei saa tietää, mikä pyörremyrsky sisällämme raivoaa: “Mä oon ihan ok, joo, vaikken pysty nousee sängystäkään, mä sanon et oon ok”. Helppoa tuskin on artisteillakaan, joiden odotetaan olevan seuraajilleen läsnä, ehkä jopa toimia jonkinlaisena esikuvana. Pitäisi tuottaa uutta ja olla hyvinvoiva ja menestyvä, mutta mitäs jos ei pysty?

 

 

Joskus menee niin diipiksi, että se ahdistuksen myrsky sisällä laantuu, eikä sen jäljiltä jää mitään. Siinä vaiheessa kun sisällä kaikuu pelkkä onttous eikä edessä näy muuta kuin mustaa, ei välttämättä some-esityskään enää auta. Mutta ei ole avun pyytäminenkään helppoa tai ehkä edes mahdollista: “Ketä mä huijaan, itteeni vai sua, kun mä sanon et mä oon ihan ok”.

 

Jotenkin nurinkurisen lohdullista on, että usein olemme lopulta itse pahimmat pirut itsellemme. Rakennamme päässämme kaikenlaisia skenaarioita siitä, mitä muut meiltä odottavat ja mihin meidän oletetaan pystyvän, niinkin pitkälle, että kuvitelmat saattavat hämärtää todellisuuden kokonaan. “Ja uskottelen ettei mua voi satuttaa mikään, samal ku äänet päässä kuiskii ettet saavuta mitään”. Totuus kuitenkin on, että jokainen meistä on ihminen, ja riippumatta siitä miten mukamas ok olemme, käymme kaikki jossain vaiheessa elämäämme läpi raskaampia kausia. Ihmisyyteen kuuluu olla haavoittuvainen ja rikki ja heikko, ilman sitä negaatiota, joka sanoihin helposti liitetään. Kauhasen biisi on erittäin tarpeellinen muistutus siitä, että sen ohimenevän ja näennäisesti triviaalin “Moi mitä kuuluu?” “Ihan OK!” -dialogin alta voi löytyä vaikka mitä raakoja tunteita, jotka huutavat päästä ulos.

 

MUSAVIDEO

 

Tuomas Kauhanen kertoo, että OK-musiikkivideon on tuottanut kahdeksan nuorta, jotka pääsivät projektiin Tatsi ry:n Avoin työhuone -hankkeen kautta. Hanke on suunnattu työelämän ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa oleville 18-35-vuotiaille nuorille aikuisille ja sen tarkoituksena on innoittaa osallistujia toteuttamaan kaikenlaisia työ-, opinto- tai harrastepohjaisia projekteja, jotka voivat olla mitä tahansa valokuvaamisesta musiikin tekemiseen. Avoin työhuone löytyy niin Porvoosta, Kotkasta, kuin Tampereeltakin.

 

OK-video sai alkunsa Porvoosta, jossa Avoimen työhuoneen osallistujat olivat erityisen kiinnostuneita media-alasta ja musiikista. Eräs nuorista haaveili siitä, että pääsisi itse tuottamaan musiikkivideota, joten sen ympärille alettiin rakentaa mediapajaa. Lopulta tekijäporukaksi rakentui kahdeksan hengen tiimi nuoria, joista kaikille löytyi musiikkivideon tekemisessä oma roolinsa, kuten puvustaminen, editointi tai näytteleminen. Mediapajaa vetämässä vertaisohjaajan roolissa oli media-assistentin koulutuksen saanut osallistuja, joka myöhemmin työllistyi Tatsi ry:n järjestöassistentiksi. 

 

Alle kolmeminuuttiseen videoon mahtuu kokonainen tarina, joka kertoo samaistuttavaa kertomusta siitä, millaista on nuorena elää sosiaalisten paineiden alla. Kaverit vaikuttavat elävän huoletonta ja onnellista elämää, johon ei itse ahdistuksen vuoksi osaa päästä sisään vaikka puhelin piippaa ja bileet odottavat. Ulkopuolisuuden ja voimattomuuden tunne välittyy videon kauniin melankolisen ilmeen takaa, eikä katsojaa jätetä liian lohduttomiin oloihin, kun ystävyys lopussa yltää masentuneenkin maailmaan. Tsekkaa video alta!

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Heräsin aamulla siihen että Kämppis tuli kertomaan että OK:n video on nyt youtubessa ja mun pitäis mennä postaamaan siitä, kunhan ensiksi annan hänelle ruokaa. Nyt hänet on ruokittu, joten kerrotaan videosta. Oon kummina Tatsi ry:n Avoin Työhuone -hankkeessa joka on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville 18-35v syrjäytymisriskissä oleville nuorille aikuisille. Avoin työhuone löytyy niin Porvoosta, Kotkasta, kuin Tampereeltakin. Hankkeen tarkoituksena on saada hankkeen osallistujat toteuttamaan itsestään kumpuavia projekteja. Projektit voivat olla työ, – opinto tai harrastepohjaisia, kuten valokuvaus, musiikin tekeminen tai vaikkapa bloggaaminen. Ja nää nuoret jolla ei ollu mitään aikaisempaa kokemusta musavideoista halus tehdä mulle videon. Ja voi veljet miten hienon videon he tekivätkään. Linkki tubeen löytyy biosta, käy tsekkaamassa ja heitä kommenttia et mitä diggasit ❤️

Henkilön Tuomas Kauhanen (@tuomaskauhanen) jakama julkaisu