Tällä viikolla huomion saivat Juju & Hanna, Olli August ja Yli-Bosses

Viikon Valitut -juttusarjan tarkoituksena on kerätä joka viikon torstaiksi viimeaikoina julkaistuja teoksia yhteen artikkeliin useammalta eri tekijältä:

Juju ft. Hanna – 10 Vuotta

Juju julkaisi vaimonsa Hannan kanssa uuden biisin videon kera. Yhteisestä kymmenestä vuodesta kertova kappale kuvaa hienosti sitä, miten parisuhde on välillä vaikeaa ja uhrauksia vaativaa, mutta silti niin ihanaa. Oikean ihmisen kanssa aika lentää – haavoja matkan varrella tulee väistämättä, mutta rakkaus ja vahva sitoutuminen voittaa lopulta esteet.

Kaikenkaikkiaan Hannan debytointi sisään musiikkihommiin on kirjoittajan mielestä toiminut kivasti. Pariskunnan kemiat välittyvät kuulijalle hyvin ja vuoropuhelu tuo kappaleisiin onnistunutta tunnelatausta ja syvyyttä.

Hieno elokuvamainen musiikkivideo rakentuu myös kappaleen tärkeäksi elementiksi. Juonellisessa visualisoinnissa on saatu vangittua biisin fiiliksiä ja korostettua niitä entisestään.  Road trip -henkisen, näyttävän musiikkivideon on taikonut Joona Sarisalmi.

FB: jujumusiikki
IG: julius_kivi

Julkaistu 15.08.2019

Olli August – Way Up (feat. $auli, Mr. OhReally)

Uutta EP:tään työstävä Olli August julkaisi uuden biisin Way Up. Vantaan Myyrmäestä kotoisin oleva uuden polven räppäri on tehnyt musiikkia vuodesta 2011 lähtien. Ennen sooloiluaan nuori artisti on vaikuttanut nyt jo haudatussa TBR -kokoonpanossa.

Jo aiemmin tämän vuoden puolella Olli August on vakuuttanut kuulijat esimerkiksi rennolla sinkullaan Kunnes Aamu Koittaa. Way Up on astetta agressiivisempi UK-vaikutteinen drill-bängeri, ja sillä feattaamassa mukana ovat $auli ja Mr. OhReally. Tyylikkään biitin on kokkaillut kasaan Robin Fingerroos.

“Duunattiin biisi yhessä mun pikkubroidin Saulin ($auli) ja parhaan frendin Muhkun (Mr. OhReally) kans yhen illan sessareiden aikana. Mentii studiolle ilman mitään pläänii siit mitä tullaan tekee, kunhan saadaan biisi tehtyy.
Haluttiin kokeilla jotain erilaist, ja tongittiin Roban (Robin Fingerroos) beatpackii, jonka se oli lähettäny Saulille. Istuttii alas ja alettii plärää biittei, kunnes kyseinen biitti tuli vastaa.. jengi oli ihan liekeis!

UK drill tyylist kamaa, joka on ollu kovas huudos lähiaikoin, ja jokaisen meijän soittolistoil on luukutettu UK soundii jo pidemmän aikaa. Alettiin duunaa verssui jokaiselle, kunnes sain idean, et miks ei vaan splitata verssui ja jaeta ne kolmelle vuorotellen, 4-4-4, jotta saatais biisiin jotai spessuu ja koukuttavampaa, kuin kolme pitkää versettä.

Jengi droppas verssut purkkii tyylii ykkösel ja samana iltana biisi oli jo lähetetty mixiin/masteriin.
Julkasu meni hyvin, biisi sai hyvän startin ja hyvät listotukset, kiitos kuuntelijoille!” – Olli August

FB: Olli August
IG: olliaugust

Julkaistu 13.08.2019

Yli-Bosses – Taivaalla

Suomalaisen huumoriräpin yli-jumalat Jumal x10 Lavis ja Eino Antiwäkki julkaisivat lennokkaan viiden biisin EP:n Taivaalla. Julkaisu on jatkoa parin vuoden takaiselle Just Overbossin’ -pitkäsoitolle. Oman tyylisuuntansa pioneerit eivät jätä yleisöä kylmäksi tälläkään EP:llä. Biiseillä biletetään, lennetään halpalentoyhtiöillä, pomoillaan punchlineilla ja heitetään denssi ylähuuleen. Laviksen tuottamien new school -soundin taustojen päälle härski päälliköinti toimii, meininki on trap. Julkaisun nimikkobiisi Taivaalla on teemansa mukaisesti suhteellisen cloudy myös tuotannon puolesta.

Kevyemmän linjan räpin ystävien iloksi ja onneksi nämä neljääkymppiä lähentelevät räppärit eivät suostu kasvamaan aikuisiksi ja vakavoitumaan, vaan jatkavat perseilyjään yhä kuin parikymppiset klopit konsanaan!

Toimittaja kysäisi Lavikselta julkaisun synnystä ja siitä, mistä into tehdä uutta settiä löytyy?

“Into tulee aina puun takaa ^_^ eino totes loppukeväästä, et ois aika taas tehdä, sil oli biisi-ideat valmiina ja meitsi pisti sille reilu 20 biittiä joista valita.. sit vaan nauhotuspäivä lukkoon, ja siinä ei kauaa nokka tuhissu.. miksailin biisit rauhassa, ja sit vaan ulos.. ollaan jo puhuttu, et lisääkin tehtäis, mut syksy on aina niin salakavala, ettei uskalla lupaa vielä mitään.” – Jumal x10 Lavis

FB: ylibosses
Bandcamp: https://ylibosses.bandcamp.com

Julkaistu 19.08.2019

MIKÄLI OLET KIINNOSTUNUT TARJOAMAAN JULKAISUASI  JUTTUSARJAAN, LAITATHAN ITSESTÄSI JA JULKAISUSTASI ESITTELYN OSOITTEESEEN: [email protected]