Yksi voimakkaimmin räppikiinnostukseni herättäneistä artisteista on Rick Ross. Yläasteaikoina Dirty South nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi vuosien kuplimisen jälkeen ja Rick Rossin ”Port of Miami” oli yksi kovaan luukutukseen päätyneistä albumeista. Hustlin’ ja Push It-hitit erottuivat pitkästä levystä ja loivat kovan paineen määrätietoiselle artistille, jonka oli nyt todistettava olevansa se biggest boss. Rozay onkin onnistunut pysymään relevanttina, omalle tyylilleen uskollisena ja linjanmukaisena, vaikka räpin soundimaailma on kokenut historiansa suurimmat myllerrykset hänen uransa aikana. 

”Port of Miami 2” on Rick Rossin kymmenes studioalbumi ja räppäri itse kuvailee sen olevan ympyrän sulkeutuminen ja siksi nimetty debyytin mukaan. Big Boyn haastattelussa Ross kertoo inspiroituneensa 2Pacin tuplalevystä ensimmäistä albumia tehdessään ja siksi Port of Miamista tuli lähes 80 minuuttia pitkä, se toimii eräänlaisena statusta nostattavana kannanottona. Port of Miami 2 on myös melkein 70 minuuttinen teos. CD-aikakauden mahdollistamat pitkät kokonaisuudet eivät kuitenkaan ole yhtä onnistuneita, kuin LP:n mitassa olevat julkaisut ja molemmissa albumeissa tuntuu olevan hieman täytettä.

Tuotantopuoli on uutta trap-soundia ja vaikka joukossa on pitkään Rossin kanssa yhteistyötä tehneitä biittinikkareita, ei albumilla ole yhtään biittiä ensimmäisen osan tuottajilta. Vierailijoista löytyy kuitenkin muutama yhtäläisyys, kuten Rick Rossin kanssa Triple C’s-kokoonpanosta tuttu Gunplay, Youngista kasvanut Jeezy ja edelleen Lil’ Wayne. Albumilla kuullaan myös huhtikuussa murhattua Nipsey Husslea. Suurempaa juurille palaamista ei kuitenkaan levyltä löydy ja osittain laahaavat modernit biitit kaipaavat kokaiinin huuruista terävää kiukkuisuutta usvaisen notkumisen sijaan.

Levyltä löytyy kuitenkin kaltaisilleni jääräpäisille Ross-faneille takuuvarmaa herkkua. Viime viikolla julkaistiin Fascinated-biisistä musiikkivideo ja levyllä reippaasti pidempi kappale on sitä boss-sylkyä mitä kaipasinkin. Myöskään uusin Maybach Music ei jätä kylmäksi. Rick Rossin tavaramerkiksi muodostunut elegantti ja tyylipuhdas, klassisia elementtejä ja tiukkaa räppiä yhdistelevä soundi on pysynyt jäljittelemättömänä vuosien ajan. Levyn lopettaa supertähti Draken vierailu, joka tekeekin albumin suurimman hitin nimellään. 

Rossin levyt herättävät aina kiinnostukseni, jokin miehessä vaan osuu kohdalleen. Vuosien yllättävät ja toimivat valinnat biittien suhteen ja tyylin päivittäminen onnistuu kerta toisensa jälkeen. Breakfast Clubin haastattelussa Boss puhuu tänä vuonna julkaistusta kirjastaan ja sanoo tarinansa olevan paljon myös rivien välissä ja tämä herättää kiinnostukseni, sillä Rick Rossissa on jotain syvempää kuin räppi.